Yhä vain kätesi kuristavat
sulkien hengitystieni
Yhä vain kätesi niin julmat
tappavat minua
pääni sisällä
Ehdin jo ajatella, että nämä olot olisivat loppuneet. Nyt on sitten ilmeisesti oltu tarpeeksi kauan ilman lääkkeitä (kiitos terveyskeskus...), kun yhtäkkiä, kesken rennon hömpän katselut hengitystiet salpautuu ja ne kädet on siinä taas. Villen kädet, periksiantamattomina kuristamassa, enkä voi pakokauhultani tehdä yhtään mitään.
Unesta lienee turha tänäkään yönä haaveilla. Tai toki tiedän, kuinka uni varmasti tulisi.... Muutama syvä viilto ja helvetisti verta. Sitten voisin nukahtaa onnellinen hymy huulillani, vapaa hymy. Mutta en minä voi, minä lupasin. En itselleni, mutta muille. Nytkö olen jo lupaustenikin vanki. Minkähän vankilan itselleni seuraavaksi kehitän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti