Ei tämän ihan näin kai pitänyt mennä, ainakin niin tuolla päässä kaikuu koko ajan. T ilmoitti miulle eilen, että on soittanut tampereen sosiaalipäivystykseen miun tilanteesta, antanut minun numeron niille ja ne lupasivat soittaa miulle. Suuttumus, pettymys, ahdistus ja raivo iski pintaan samantien, pulssi nousi jonnekin 180 tienoille ja hengittäminen oli yhtä helvettiä. Jätin vastaamatta kun soittivat pari kertaa. Siinä vaiheessa T totesi, että jos en juttele niille, niin hän soittaa miulle ambulanssin, sanoo hätäkeskukselle, että yritän tappaa itseäni, että paikalle on mentävä ja vauhdilla. Vaikka mitään en siis ollut tekemässä itselleni siinä hetkessä... Pakko oli sitten vastata vastaan taistelun jälkeen. Hetki puhuttiin pintapuolisesti tilanteesta, enkä kai kovin mitään vääristellytkään. "Joo olen itsetuhoinen, mutta en ole tappamassa itseäni." Ei kai se ole väärin, etten maininnut haluavani, mutta olevani liian heikko siihen? "Käytätkö alkoholia?" "Hyvin vähän nykyisin"... Ei kai sille tarvitse kertoa, että se johtuu ihan siitä, ettei ole rahaa ryypätä. Sovittiin, että sama nainen soittelee tänään miulle uudelleen. Saas nähdä pystynkö vastaamaan; vielä en osaa sanoa.
Rinnan päällä istuu elefantti ja jonkun käsi tuntuu koko ajan kuristavan kurkulla, käden haavoja kivistää ja tahtoisin repiä auki ne kaikki ja viiltää uusia siihen rinnalle. Päästää sen pahan pois minusta sitä kautta, jotain tuttua ja turvallista. Nyt olen rikkinäinen, alaston, suojaton. Annoin periksi eilen ja raotin suojamuuriani miettimättä enää seurauksia ja nyt siitä saan sitten maksaa. Tämäkö on sitä kuuluisaa edistystä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti